Maapallo on meillä lainassa lapsiltamme – Näin joku viisas on joskus sanonut. Yksi merkittävimmistä taustatekijöistä viljelypalstan hankintaan oli halu näyttää lapselle mistä ruoka tulee. Sen ohella myös kasvattaa lapselle hyvää pohjaa läheiselle luontosuhteelle.
Ilo sopivista hanskoista ja työkaluista
Lapseni on neljä- vuotias. Jotta hän pääsisi vauhtiin viljelyssä, oli ensimmäinen hankinta lapselle omat puutarhahanskat! Miten söpöjä ne ovatkaan :D. Hanskat pääsivät heti käyttöön. Lapsi huomasi, että toimivat myös polkupyöräilyssä ajohanskoina. Seuraava hankita naperolle oli oma lapio. Vaikka lapseni onkin vahva, metallinen lapio on turhan painava.
Aloin etsiä kierrätettynä lapselle sopivaa lapiota ja löysinkin edullisesti lapion sekä haravan! Kierrätys kunniaan. Nyt molemmilla on omat työkalut. Tosin välillä väännetään, että kuka nyt käyttää ja mitä :D.
Leikkiä ja lepoa palstan laidalla
Meillä on käynyt onni palstan sijainnin kanssa, sillä palsta on aivan meidän kodin lähellä. Sen lisäksi heti palstamme vieressä on leikkipuisto! Lapsi käy välillä pitämässä taukoa leikkipuiston puolella ja tulee jatkamaan hommia uudella tarmolla. Ei mene siten ihan ”raatamiseksi” tuo viljely hänellä.
On kyllä ihana tunne, kun saa moninkertaistettua ulkona olemisen ja lapsen kanssa puuhailun. En ole leikkipuistossa viihtyvä mamma, joten tämä on suorastaan win- win tilanne 😀 Vinkkiä kaupunkisuunnitteluun siis. Lisää palstapaikkoja lasten leikkipuiston lähelle 😉 tai toisinpäin 😀
Pieniä haasteita ja suuria oivalluksia
Haasteena on ollut istutuksien tallonta. Pienillä jaloilla tulee helposti loikittua kylvöjen päälle. Olen yrittänyt kepeillä merkata kohdat, jossa jo on istutettu kasveja. Täysin syytön en itsekään ole ja huomaan vasta jälkeenpäin omat kengänjäljet istukusien päällä 😅 Eli ihan molemmat tässä koittaa iskostaa selkärankaan sen, että pitää varoa mihin astuu.
Hitiksi on noussut rikkaruohojen kitkeminen. Niitä ”pahiksia” on mukava nyppiä pienillä sormilla pois. Autetaan myös meidän naapuripalstailijaa taistelussa leskenlehtiä vastaan. Toistaiseksi ei oikein muuta ainakaan meidän puolellamme ole vielä kasvanut.
Luontosuhdetta kasvattamassa
Kuten aiemmin mainitsin, minulle on tärkeää, että lapseni oppii kunnioittamaan luontoa ja sen asukkaita. Olen saanut lapsena rymytä lähes joka kesän mökillä. Paljoa ei ole tullut aikaa vietettyä sisällä. Milloin kalastin, bongailin sisiliskoja ja yritin ottaa niitä kiinni, uin ja kuuntelin vain laineiden liplatusta laiturilta.
Kalastaminen ja marjastaminen ovat opettaneet minua ymmärtämään, että saamme ruokamme luonnosta. Kalastimme isoisäni kanssa paljon ja hän opetti minut perkaamaan. Marjastamisessa tuli huomattua kuinka paljon erilaisia ötököitä piileksii varpujen alla ja sammalien seassa. Niillä kaikilla oma tehtävänsä luonnossa.
“maapallo on meillä lainassa lapsiltamme”
Koen tärkeäksi jakaa tätä samaa linjaa omalle lapselleni. Olen törmännyt ihmisiin elämäni aikana, jotka pelkäävät kaikkea mahdollisia ötököitä ja/tai lintuja. Näitä ihmisiä yhdistää lapsuus kaupungissa ja vähäinen vietetty aika luonnossa. Nämä kohtaamiset on myös havahduttanut siihen, että meillä suomalaisilla on erityinen yhteys luontoon. Liekö se taustalla maailman onnellisempaan kansaan?
Millainen on sinun suhteesi luontoon?
Vihreitä peukaloita – Peppi !
